#25: Delegointi ei ole tehtävien jakamista, se on päätösvallan jakamista
Autatko porukkaasi – vai pidätkö heidät avuttomina?
Molskis ja loiskis!
Kirjoitin aiemmin draamakolmiosta ja sen pelastajasta, joka rientää pyytämättä apuun eikä luota muiden kykyyn ratkoa asioita. Ja johtamisen rytmistä kertoessani vilahti jahkaileva esihenkilö, joka oli rakentanut itsestään yrityksensä pullonkaulan. Nämä kaksi tarinaa ovat saman kolikon puolia.
Miksi emme päästä irti päätösvallasta?
Syyt ovat inhimillisiä. Ensinnäkin on useimmin nopeampaa tehdä itse, tässä hetkessä. Opettaminen maksaa aikaa nyt, ja hyöty tulee vasta kuukausien päästä. Toiseksi moni vetäjä on talonsa kovin asiantuntija, ja siitä on tullut osa identiteettiä: on palkitsevaa olla se, jolta kysytään. Ja kolmanneksi elää usko, ettei kukaan tee asiaa yhtä hyvin. Se on usein jopa totta.
Mutta 80-prosenttisen hyvä suoritus jonkun muun tekemänä vie yritystä eteenpäin enemmän kuin täydellinen suoritus, joka seisoo sinun jonossasi.
“Jos kaikki päätökset kulkevat sinun kauttasi, olet rakentanut yrityksen, jonka katto on tismalleen sinun korkuisesi.”
Delegoi päätöksiä, älä vain tehtäviä
Moni ajattelee delegoinnin tehtävien jakamisena: sinä hoidat tämän, sinä tuon. Mutta jos jokainen tehtävään liittyvä päätös pitää silti käyttää sinun kauttasi, mikään ei oikeasti muuttunut. Aito delegointi on päätösvallan siirtämistä, ja voit ohjata tiimiläistäsi kasvattamaan sitä portaittain:
- porras: Tee ehdotus ja kysy lupa ennen toimintaa.
- porras: Päätä ja toimi, mutta kerro minulle etukäteen.
- porras: Päätä ja toimi, kerro jälkikäteen mitä teit.
- porras: Päätä, toimi ja kanna vastuu. Raportoi vain, jos jokin menee pieleen.
Tavoite on siirtää jokaista ihmistä portaita ylöspäin sitä mukaa kun luottamus ja osaaminen kasvavat. Ja luottamus kasvaa vain yhdellä tavalla: antamalla ihmisille mahdollisuuksia osoittaa se. Ensimmäinen kerta saattaa pelottaa, kun oma tapa tehdä vaihtuu jonkun toisen tapaan. Tapa on erilainen, mutta usein ihan yhtä toimiva.
Kokeile tätä
Valitse yksi asia, jonka olet aina päättänyt itse: tarjousten hyväksyntä tiettyyn rajaan asti, jonkin toimittajan valinta, viikkopalaverin vetäminen. Siirrä se ensi viikolla yhdelle ihmiselle ja sovi vain kaksi asiaa: millä päätäntävallan portaalla mennään ja milloin katsotte yhdessä, miten meni. Älä pelasta kesken matkan, vaikka tekisi mieli.
Jos haluat keskustella enemmän aiheesta tai jostain muusta johtamisen teemasta yrityksesi näkökulmasta, niin soita +358 40 5599 003 tai varaa ilmainen koutsaus-aika KALENTERISTANI
✓ Ei spämmiä tai sitoutumisia
✓ Saat sähköpostiisi yhden Vilosofian kerran kuussa





















