Suosittelijoita
"Timo on valmentajana ihmisläheinen, kuunteleva ja paljon kysymyksiä esittävä, mutta tarvittaessa myös tosi ratkaisukeskeinen ja suoraviivainen. Hän pyrkii kysymyksillä oivalluttamaan ja viemään asioita oikeaan suuntaan. Persoonana Timo on helposti lähestyttävä, rauhallinen ja luottamusta herättävä kaveri. Hänen vahvuutensa on vahva kokemusasiantuntijuus johtajana olemisessa. Timo pystyy siten samaistumaan johtajan fiiliksiin, ja tuomaan…"— Mikko Jokelainen, Toimitusjohtaja, Bilar99
"Timo on aikanaan kouluttanut minut myynnin saloihin ja ollut tukena myyntipäällikön tehtävässäni. Ne opit ovat olleet avaintekijöitä urallani, ja niiden avulla olen sittemmin mm. tehnyt kauppaa 4,5 miljoonan edestä. Timolle on aina voinut soittaa, ja hän on kuunnellut, ymmärtänyt ja ollut läsnä. Hän on rohkaissut jatkamaan ja tekemään sitkeästi niitä…"— Jonas Sarkanen, myyntipäällikkö, Vesivek
"Timolla on maaginen kyky rauhoittaa tilanne kuin tilanne - oli se kuinka vaikea tahansa. Kun Timo tulee paikalle, niin hänen olemuksensa tyynnyttää ilmapiirin. Timon sanoitukset ja sananparret tuovat rauhaa ja levollisuutta hankaliin tilanteisiin.Timon kanssa keskustellessa ilmapiirissä loistaa sydämellisyys ja lempeys. Hänestä löytyy myös jämäkkyyttä tilanteissa, joissa pitää asettaa rajoja. Timon itsetunto…"— Mika Orava, yritysjohdon valmentaja, yrittäjä, Morava Oy
"Timolla on osallistava ja valmentava ote, hän ei tyrkytä mielipiteitään vaan motivoi valmennettavaa itse pohtimaan asioita. Timon tyyli on mukaansatempaava ja hän saa valmennettavat kukoistamaan."— Pete Lohi, Toimitusjohtaja Lapelland Oy
"Timo on karismaattinen, hyväntuulinen ja helposti lähestyttävä, lyhyesti sanottuna hyvä tyyppi, joka ottaa ihmiset ihmisinä ja asiat asioina. Hänellä on perspektiiviä katsoa asioita laajasti ja eri näkökulmista. Sain häneltä usein tukea ja apua kinkkisiin tilanteisiin työssäni. Timo ei antanut suoria vastauksia, vaan johdatteli miettimään ja tekemään asioita eri näkökulmista.…"— Janne Kansanoja, myyntipäällikkö, Vesivek Oy
"Timo on hyvä kuuntelija ja helposti lähestyttävä. Se tuo mukanaan luottamuksen, joka on tuloksellisen valmennussuhteen ehdoton edellytys. Timo ei koskaan tarjoa ylhäältä valmiita vastauksia, vaan hoksauttaa valmennettavansa löytämään itse ratkaisut. Timon Insights-koulutukset ovat saaneet myyntiorganisaatiossamme innostuneen vastaanoton. Insights-analyysit ovat auttaneet tulkitsemaan omaa ja muiden käytöstä paremmin sekä ymmärtämään, että ihmisten…"— Markus Reinikainen, myyntijohtaja, Salvos Finland Oy
"Timo piti ensin meidän viisihenkiselle johtoporukalle vuorovaikutuspäivän, josta kaikki tykkäsivät. Sittemmin pyysin Timon apua rekrytoinnissa, hän kun on urallaan rekrynnyt melkoisen määrän työntekijöitä. Meillä tehdään asiat kunnolla, mutta rekrytointiprosessissa on ollut parantamisen varaa. Timon johdolla mietimme itse prosessin sisältöä, hän oli mukana myös muutamissa haastatteluissa sekä niiden purkamisessa. Timon ihmistuntemus…"— Mikko Timlin, Trukki Timlin Oy
"Timo on lojaali, hänen kanssaan voi keskustella mistä tahansa 110 % luottamuksella. Timo on erittäin hyvä tekemään havaintoja kuulemastaan, ja löytämään konkreettisia ratkaisuja ja näkökulmia asioihin. Usein häneltä on saanut omaan johtamiseen hoksautuksia, miten asioita voisi tehdä eri tavalla."— Kim Kattil, liiketoimintajohtaja, Vesivek
"Aloittaessani uutena yksikönjohtajana Mikkelissä Timo oli minulle mentori ja tukihenkilö, jolta sain isosti oppia ja osaamista esimiesurani alkuvaiheessa. Hän osasi sparrata ja haastaa, oli kärsivällinen sekä kannustava ja häneltä sai aina palautteen. Se loi turvallisen ilmapiirin. Ihmisenä Timo on sydämellinen ja hyvä ihmisten kohtaaja, joka kohtelee kaikkia tasavertaisesti. Hänellä on…"— Santeri Suomala, yksikönjohtaja
"Tutustuimme aikanaan koulutustilaisuudessa jossa käsiteltiin persoonallisuustyyppien erilaisuuksia, vihreitä, sinisiä, keltaisia ja punaisia. Timppa osti idean 100% näin meille kehittyi yhteinen kieli kommunikoida ihmisistä ja erityisesti myyjistä. Timo on mukaansa tempaava keskustelija, joka osaa laittaa vastapuolen tarvittaessa myös tiukoille. Timon kokemus myynnin kehittämisessä on poikkeuksellisen kattava. Myynnin kehittäminen on aina helpompaa…"— Kim Koskinen, Myynnin valmentaja yli 25v., yrittäjä
"Timo ollut tukena kaikissa positioissani Vesivekillä. Hän on rauhallinen, kuunteleva, ymmärtäväinen, näkökulmia antava. Timolta saanut näkökulman kaikkiin ongelmiin tai haasteisiin, mitä itselläni on ollut. Monesti käy niin, että kun tukena on hyvä kuuntelija ja sparraaja, hänen kanssaan keskustellessa saa itse oivalluksen."— Kalle Ek, Yksikönpäällikkö, Vesivek
"Landscape Cottages on tuore startup-yritys, joka rakentaa lomamökkikyliä Lappiin. Viiden mökin pilotin jälkeen toiminta on kasvanut vauhdilla, ja ensi vuonna mökkien määrä lähentelee sataa. ”Timo on ollut mukana ihan perustamisvaiheesta lähtien – kannustamassa, kehittämässä toimintaa ja varmistamassa, että keskitymme oikeisiin asioihin. Timon laajasta yhteistyöverkostosta ja asiantuntemuksesta on ollut paljon apua,…"— Jani Vihervuori, Toimitusjohtaja, Landscape Cottages Oy
"Timo on ihmisenä hyvin maanläheinen ja hänellä on käytännönläheinen tapa lähestyä asioita. Timo ei esitä asioita ylhäältä annettuna, vaan hänellä on loistava kyky lukea ihmisiä ja tilanteita sekä asettua muiden asemaan. Myynnistä ja myynnin johdon tehtävistä Timolla on todella pitkä kokemus. Siksi hän ymmärtää hyvin myyjän mielenmaisemaa ja arkea sekä…"— Pertti Tahvanainen, Toimitusjohtaja, Greenled Oy
"Timo on koutsannut minua viime syksystä lähtien ja antanut lisää näkemystä myynnin johtamiseen. Olen saanut häneltä konkreettista apua varsinkin pitkän tähtäimen myynnin suunnitteluun. Lisäksi Timo on vetänyt minulle ja myyjillemme Insights-koulutuksia, mikä on tuonut lisää näkemystä ihmisten kohtaamiseen. Timo on tosi ihmisläheinen tyyppi, ja tulee varmasti kaikkien kanssa toimeen. On…"— Juho-Pekka Koskelo, myyntijohtaja, Lapelland Oy
"Timolla on maalaisjärkeä, hänellä on käytännönläheinen tapa käydä asioihin käsiksi."— Mika Kangasniemi, Tehtaanjohdon konsultti, SagaTec Oy
"Timo on myynnin osaaja pitkältä aikaväliltä. Hänellä on näytöt tekemisestään ja siitä, mitä on saanut aikaiseksi. Hän on hyvä sparraaja, koska voi osoittaa, että on itse tehnyt näin ja saanut tällaisia tuloksia. Persoonana Timo on sellainen luonne, että jos hänen kanssaan saa riidan aikaiseksi, täytyy katsoa peiliin."— Kimmo Riihimäki, toimitusjohtaja, konsernijohtaja, Vesivek
"Timo ei mene siitä, mistä aita on matalin, vaan pohtii miten asioita voisi tehdä paremmalla tavalla. Siinä mielessä hän on sitkeä ja hyvällä tavalla periksiantamaton. Timo osaa luoda avoimen ja miellyttävän ilmapiirin tehdä yhdessä hommia."— Tuire Hanninen, Asiakkuuspäällikkö
"Timo on periaatteen mies, mistä sopii Timon kanssa niin siitä pidetään kiinni. Myynnin puolella hän on esikuva ja tykätty henkilö, helposti lähestyttävä ja tietynlainen isähahmo. Timo omaa ison sydämen ja siksi hänen kanssaan on helppo keskustella mistä vaan, hänen ymmärryksensä tulee oman elämänkokemuksen kautta."— Taneli Kiviniemi, Salaojakymppien perustaja
"Timolla on hyvä tyyli koutsata, hän on kuunteleva ja rauhallinen ja toimii ikään kuin peilinä minulle. Timolta ei tule suoria vastauksia, vaan hän johdattaa miettimään asioihin uusia näkökulmia ja sitä kautta ratkaisuja. Timolla on hyvä kyky kohdata ihmisiä, hän tunnistaa erilaiset persoonat ja hahmottaa siten, miksi kukin toimii tavallaan. On…"— Veli Matti Kurkela, toimitusjohtaja Salvos-konserni
"Meillä ei ole myyntiä sen kummemmin aiemmin sparrattu, se on vain kulkenut tuossa mukana ja siirtynyt sukupolvelta toiselle. Nyt haluttiin ulkopuolista näkemystä ja kokemusta. Tiesin Timon taustan, ja oli helppo ratkaisu kääntyä hänen puoleensa. Meillä on pyörineet säännölliset puolen päivän palaverit joko Teamsissa tai livenä, ja sitten on ollut ihan…"— Joonas Kivioja, Toimitusjohtaja, Steel-Prisma-Metallit Oy
"Timolla on oma vankka kokemus johtamisesta ja myös muutosjohtamisesta. Yrityksen sisällä työskennellessä urautuu helposti totuttuihin ajatusmalleihin. Timolta saa syötteitä ja hoksautuksia, jotka auttavat kyseenalaistamaan asioita ja pohtimaan niitä uusista näkökulmista. Timo on helposti lähestyttävä ja huumorintajuinen, joten hän pystyy tutustumaan ihmisiin ja valmennettaviinsa. Se on luottamuksen syntymisen ja menestyksekkään sparrauksen…"— Juha-Pekka Kettunen, Sales Director, Greenled Oy
"Yhteistyö Timon kanssa alkoi johtoryhmän sparrauksella. Sen jälkeen Timo on sparrannut minua henkilökohtaisesti mm. myynnin ja markkinoinnin kysymyksissä. Hän on myös vetänyt meillä myynnin johtamisen koulutusta sekä myyntikoulutuksia. Kaipasimme yrityksessämme ulkopuolista näkökulmaa henkilöjohtamiseen ja myynnin johtamiseen. Timolla on niissä asioissa pitkä kokemus ja kovat näytöt. Olemme saaneet Timon valmennuksista konkreettisia…"— Hannes Suomala, Toimitusjohtaja, STEPFIX
"Timo on helposti lähestyttävä ja häneltä löytyy aina aika oleellisille asioille. Valmentajana Timo lähestyy ongelmia huumorilla sekä tosielämän tarinoilla ja kokemuksilla, mistä saa ymmärryspintaa asioihin. Timo kuuntelee ja huomioi toistenkin mielipiteet ja hänellä on ääretön taito kohdata erilaisia ihmisiä, organisaatioita ja tilanteita."— Timo Skarp, liiketoimintajohtaja, Vesivek























