#16: Kallein virhe, joka toistuu lähes joka firmassa
Paljonko maksaa väärä rekrytointi?
Molskis ja loiskis!
Rekrytointi on kymmenien, avainhenkilön kohdalla satojen tuhansien eurojen päätös. Silti se tehdään monessa yrityksessä tunnin haastattelun ja hyvän fiiliksen perusteella. Mihinkään muuhun samankokoiseen investointiin ei suhtauduttaisi yhtä kevyesti.
Miksi mutu pettää
Haastattelutilanteessa pärjää parhaiten se, joka on hyvä haastatteluissa. Ei välttämättä se, joka on hyvä itse työssä. Lisäksi meillä kaikilla on taipumus pitää ihmisistä, jotka muistuttavat meitä itseämme. Niinpä mutulla rekrytoiva vetäjä palkkaa helposti itsensä kaltaisia tyyppejä, vaikka tiimi kaipaisi jotain ihan muuta.
Ja kun valinta osuu harhaan, hinta ei ole vain palkka. Se on menetetty aika, tekemättömät kaupat, porukan turhautuminen ja pahimmillaan uusi rekrytointikierros vuoden päästä.
“Haastattelussa voittaa se, joka on hyvä haastatteluissa. Ei välttämättä se, joka on hyvä työssä.”
Rakenne tuo ryhtiä
Hyvä rekrytointi alkaa ennen ensimmäistäkään hakemusta: määrittele, mitä oikeasti haetaan. Ei toiveiden tynnyriä, vaan kolme–neljä asiaa, joissa henkilön on pakko onnistua ensimmäisen vuoden aikana. Sen jälkeen koko prosessi rakennetaan niiden ympärille. Seuraavat kolme nyrkkisääntöä on hyvä pitää mielessä:
- Strukturoitu haastattelu. Samat kysymykset kaikille, jotta vastauksia voi oikeasti vertailla. Kysy näyttöjä, älä mielipiteitä: ”Kerro tilanteesta, jossa…” toimii paremmin kuin ”Miten suhtaudut…”
- Näytöt ja referenssit. Mitä henkilö on oikeasti saanut aikaan. Soita referensseille itse, älä ulkoista sitä.
- Persoonallisuusprofiloinnit työkaluna. Hyvä profilointi kertoo, miten ihminen luontaisesti toimii ja mihin ympäristöön hän sopii. Se ei ole tuomari vaan keskustelun syventäjä: profiilin pohjalta osaa kysyä oikeat jatkokysymykset.
Olen ollut mukana rekrytoinnissa, jossa paperien perusteella yksi kolmesta finalistista oli ylivoimainen. Kun kaivauduimme syvemmälle profilointien ja näyttöhaastattelujen kanssa, järjestys kääntyi päälaelleen. Paperit kertovat menneestä, profiili ja näytöt siitä, miten ihminen toimii teidän arjessanne.
Kokeile tätä
Jos haluat tuoda rekrytointiin tehokkaan profilointityökalun, suosittelen WorkPlace Big Five -profilointia. Se perustuu maailman tutkituimpaan persoonallisuusmalliin ja auttaa ymmärtämään:
- miten henkilö toimii luontaisesti työssä
- millaiset tehtävät motivoivat häntä ja
- millaiseen työyhteisöön hän sopii parhaiten.
Jos haluat keskustella enemmän aiheesta tai jostain muusta johtamisen teemasta yrityksesi näkökulmasta, niin soita +358 40 5599 003 tai varaa ilmainen koutsaus-aika KALENTERISTANI
✓ Ei spämmiä tai sitoutumisia
✓ Saat sähköpostiisi yhden Vilosofian kerran kuussa





















